Joulusatu

Majakka oli ollut pimeänä jo kauan, koska sen valoa ei tarvittu. Meri oli jäässä ja lumen peittämä.

Majakkamestari Lalin nukkui talviunta. No, ei kai sentään! Lalin hoiti vaimonsa kanssa perhettään. Iivari-hiiri asui heidän talonsa kellarissa, jossa söi kaikessa rauhassa juustoa. Rotta etsi lämpimiä paikkoja rakennusten koloista.

Joulu lähestyi päivä kerrallaan. Lapset odottivat lahjoja, joita joulupukki toisi.

Lalin oli ostanut Sofian kanssa mantereelta lahjoja perheelleen jo kauan sitten ja hän oli piilottanut ne varastoon sen varalta, että joulupukki ei pääsisikään kelirikon takia saareen.

Oli kuitenkin tärkeä tuottaa lapsille iloa jouluna. Myös Iivari-hiiri saisi jotain.

– Ehkä juustonpalasen nätissä paketissa, se unelmoi piipahtaessaan hiljaisen majakan juurella. 

– Mitä jälkiä täällä lumessa on? Ovatko ne rotan käpälän jälkiä vai laahausjälkiä? se kummeksui.

Jouluaatto koitti Lalinin perheeseen. Kaikki odottivat ja odottivat joulupukkia. Oli jo lähes jouluyö, mutta pukkia ei näkynyt eikä kuulunut.

– Mennään majakalle etsimään jouluiloa! Iivari kuiskasi Lalinin takintaskusta.

– Lapset, näyttää siltä, että joulupukki ei pääse saareen kelirikon takia, sanoi isä-Lalin ja jatkoi:

– Me lähdemme nyt majakalle ja sytytämme sinne valon.

– Miksi, siellähän on kylmä, vastusti Sofia-äiti.

– Kuulkaapas, meillä on toisemme. Se tarkoittaa lämpöä, valoa ja iloa. 

Ja niin Lalinin perhe kiemurteli lumessa majakan suuntaan. Oli kirkas tähtitaivas.

– Isä, mikä tähti loistaa aivan majakan valohuoneen kohdalla? kysyi joku lapsista.

– Se on, hm…epäröi Lalin. 

– En ole aivan varma, hän jatkoi.

– Avaan teille pian majakan oven, mutta minun täytyy hakea ensin avain. Se taisi jäädä tuvan pöydälle! 

Lalin suunnisti varastoon hakemaan lasten lahjat, ja avainhan oli jo hänellä taskussa. 

– Apua, ei täällä mitään lahjoja ole! Mitä me nyt teemme?

Lalin ja Iivari-hiiri mietivät päänsä puhki ja tulivat siihen tulokseen, että rotta oli vohkinut lahjat.

– Mikä on sittenkin tärkeintä joulussa? he pohtivat yhdessä.

– Niin, yhdessäolo, he huomasivat. 

Lalin avasi majakan oven ja lapset kiipesivät kylmään majakkaan. Matkalla he katselivat ikkunoista pilkottavaa tähtitaivasta ja lumista maisemaa. Lalin avasi narisevan vihreän oven, joten he pääsivät valohuoneeseen.

– Lapset, tähti johdatti meidät tänne. Katsokaa, tuolla se vilkkuu meille, sanoi Lalin.

– Lauletaan joululaulu, ehdotti pikku Jakobina-tytär.

– Jouluyö, juhlayö olisi aika hieno laulu, sanoi Sofia-äiti, ja koko joukko rupesi laulamaan.

– Sytytän nyt majakan valolaitteen joulun kunniaksi, sanoi majakkamestari Lalin juhlallisesti.

– Mamma, katso mitä lattialla on!

– Lahjapaketteja meille kaikille! lapset riemastuivat.

Iivari-hiiri tajusi, että rotta oli raahannut paketit ylös ja odotti jo vesi kielellä omaa juustokimpalettaan Lalinin taskussa.

Kun kaikki olivat saaneet joululahjansa, lähti Sofia-äiti katraansa kanssa takaisin kotitalon lämpöön, mutta Lalin ja Iivari-hiiri jäivät majakkaan valvomaan jouluyön liekkiä. Se loistaisi kilpaa tähtien kanssa koko jouluyön. Se valaisisi joulukirkkoon kulkijoita, jos valo vain näkyisi tarpeeksi kauas.

Lalin pohdiskeli tulevia joulujaan ja sitä, kuinka monta joulua hän Iivarin kanssa vielä näkisi. Rotta pohti yllätystään kuljettaa lahjat lapsille ylös majakan valohuoneeseen. – Terveisiä joulupukille, että hommat on hoidettu! se tuumasi.

Joulun kunniaksi oli rauha maassa ja majakalla hyvä mieli.

Sadun on kirjoittanut Ritva-Joulumuori. Piirros Ritva Rundgren 2022